Joulunaikaa köyhälässä

Sekaannuin opintojeni lopputyössä ruoka-avussa asioivien ihmisten elämään, vaikka pitkään pohdin mikä oikeus minulla on mennä ihmettelemään vähävaraisten elämää. No, menin kuitenkin. Toiseen kaupunkiin, koska koulu käski. Olin ehkä varautunut kohtaamaan itseni ikäisiä ja perheellisiä ihmisiä, mutta he joita kohtasin, olivatkin kansakuntamme peruspilareita, yhteiskuntamme rakentajia, seniorikansalaisia, jotka olivat päätyneet ruokajonoon eläkkeen myötä. Kaikki kohtaamani mummot ja papat olivat iki-ihania, ja jättivät pysyvän muiston sydämeeni. On jotenkin todella raastavaa nähdä iäkkään ihmisen odottavan vuoroaan saadakseen ruokaa, jota ilmaiseksi jaetaan. Ei hänen kuuluisi siellä olla kassi kädessä odottavaisin mielin, vaan kotona lämpimässä nauttimassa eläkepäivistä. Mutta heitä oli monta. Eräs rouva kertoi, että joulun aikaan heille tarjotaan joululounas, ja monille se on ainoa, jonka he saavat. Ja samaan aikaan lehdet huutavat uusista leikkauksista, jotka erityisesti kohdistuvat kaikista heikommassa asemassa oleviin.

Mitäs minä mitään köyhyydestä tietäisin. En ole kokenut puutetta. Tai ainahan puutteita on, mutta jos puhutaan elämän perustarpeista, kuten ruoka, niin ruokaa on aina ollut. Muistan tosin lapsuudesta, kun oli paljon puhuttu lama, että jotenkin se minun syntymäperheeseen vaikutti. En tarkkaan muista miten, mutta jollekin silloiselle kaverille asiasta mainitsin, mutta hän ei ollut kuullut mitään lamasta. Rikkaan perheen lapsi. Pienillä varoilla aina olen aina joutunut tulemaan toimeen, mutta puutetta en ole joutunut sinänsä kokemaan, eikä varsinkaan lapseni. Sain varsinaisen herätyksen eräänä päivänä, kun satuin lapselleni jotain mainitsemaan, että nyt ei ole kovin paljoa ylimääräistä rahaa. Lapseni tokaisi "miten meistä nyt on köyhiä tullut". Taisin vastata, että eihän me rikkaita koskaan olla oltukaan, mutta olemme pärjänneet ihan hyvin, mutta ylimääräiset menot horjuttavat tasapainoa.

Viime jouluna osallistuin vähävaraisten lapsiperheiden joululahjakeräykseen ostamalla lasten toiveiden mukaisia lahjoja muutamalle lapselle. Siinä oli lappuja rivissä, jossa jokaisessa luki jokin aivan tavallinen toive; meikkejä, kylpytakki, vaatteita teini-ikäiselle pojalle, parranajovälineet. Keräsin siitä jonkusen lapun mukaani ja lähdin lahjaostoksille. Lappuja lukiessa oli vaikea pidätellä kyyneliä. Tietenkin ajattelin omaa lastani, jolta ei oikeastaan mitään puutu. Silti hän välillä kertoo jostain kaverista, jolla on aina uusimmat ja hienoimmat pelit ja vehkeet, tai kun jonkun kaverin vanhemmat ovat tosi rikkaita. Niin se kait vaan menee. Miltähän niistä lapsista tuntui jouluna saada lahja joiden pienet toiveet oli ripustettu kauppakeskuksen seinälle pyykkinarulle. Miltähän heidän vanhemmista tuntuu, kun joulu tulee ja lasten silmissä loistaa toivomus, jota tuskin pystyy täyttämään.

Entäs nämä vanhukset, joita tapasin ruokajakelussa, ja jotka halusivat olla avuksi, jotta saisin opintosuoritukseni tehtyä. Kaikesta huolimatta heistä vielä huokui elämänilo. Kovan alun elämälleen saaneet, lapsesta asti töitä tehneet,  jotkut sodan keskellä kasvaneet ja lopulta päätyneet ruokajonoon saadakseen edes vähän helpotusta eämäänsä. Heillä on kuitenkin toisensa. Kuten jostain luin, "köyhän paras kaveri on toinen köyhä". Niinhän se on. Ei elämää ja toisen kokemuksia voi täysin ymmärtää kuin toinen, joka on elänyt samanlaista elämää ja kokenut samanlaisa asioita.

Mitä olen oppinut ja mitä pyrin lapselleni opettamaan. Mikään ei ole itsestään selvää elämässä. Ole kiitollinen siitä mitä sinulla on, koska joku päivä se kaikki voi hävitä. Raha ei ole onnen mitta. Eikä joulun tarkoitus ole lahjojen saamisessa. Lapseni on kertonut erään kaverinsa vanhempien erosta ja toisen vanhemman uudesta kumppanista, joka on ilmeisen varakas, ja kaveri on saanut uuden puhelimen. Ihan kuin lapseni äänessä olisi ollut kateutta. Sanoin hänelle "rahalla ei voi ostaa rakkautta" ja hän vastasi "ei voikaan, kyllä mä sen tiedän".

Rakkaus ja huolenpito konkretisoitui ruokajonossa tapaamissani eläkeläisissä. Ehkä heillä ei ole rikkautta, mutta heillä on vielä rakkautta, jonka voimalla he jaksavat päivästä toiseen. Ja heillä on toisensa. Joulu tulee kaikille. Jopa ruokajonoon.

Muistetaan kuitenkin kaikki omassa kuplassamme olla kiitollisia siitä mitä meillä on, ja pitää huolta omistamme, sekä vähän vieraammistakin, jos mahdollista.